Reissumies kampanjoi viime vuonna monimuotoisemman mieskuvan puolesta. Tuolloin Reissumiehen leipäpussien kasvoina nähtiin tuolloin Dakota Robin, PastoriPike ja Marko Jantunen.

Tänä vuonna Reissumies kampanjoi nuorten syrjäytymistä vastaan ja poistaa marraskuun ajaksi reissumiehen kuvan leipäpusseista. Tyhjät etiketit kuvaavat kadonneita nuoria.

Reissumiehen kampanjan yhtenä tavoitteena on kannustaa kuuntelemaan nuoria.

Tältä pussi näyttää. Fazer

Kaikkiaan leipäpusseja valmistetaan miljoona kappaletta.

– Yksikin syrjään jäänyt nuori on liikaa. Haluamme avata yhteiskunnallista keskustelua nuorten tilanteesta ja hyvinvoinnista, jotta kaikki nuoret voisivat paremmin. Viime vuonna toteuttamamme tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia nuorista aikuisista koko, että yritysten ja brändien on hyvä nostaa ajankohtaisia aiheita esiin, Reissumiehen brändistä Fazer Leipomoilla vastaava Ari Ahola sanoo tiedotteessa.

Kampanjan kasvoina nähdään artisti Hassan Maikal, tubettaja Deata ja MS-tautia sairastava vaikuttaja ja opiskelija Sandra Kurki.

He kaikki ovat puhuneet syrjäytymisen ehkäisemisestä ja he edistävät omalla työllään myös monimuotoisuuden hyväksymistä.

Reissumies toteuttaa kampanjan yhdessä Aseman Lasten kanssa.

Tällainen pussi on tulossa muutaman viikon päästä. Fazer
Hassan Maikal on mukana kampanjassa. Henri Kärkkäinen
Deata on tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja. Henri Kärkkäinen