Fazer pois­taa miehen kuvan ikonisesta leipäpussistaan – tässä syy

Fazer tiedottaa poistavansa Reissumies-pakkauksesta reissumiehen kuvan marraskuun ajaksi. Aiheesta uutisoi myös Iltalehti.

Syynä on kampanja, jolla Fazer haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten moni nuori syrjäytyy.

– Haluamme avata yhteiskunnallista keskustelua nuorten tilanteesta ja hyvinvoinnista, jotta kaikki nuoret voisivat paremmin, Fazer Leipomoilla Reissumiehen brändistä vastaava Ari Ahola kertoo Fazerin mediatiedotteessa.

Ruisleipäpussien avulla kampanjointi on jatkoa viimevuotiselle tempaukselle, jonka tavoitteena oli laajentaa Reissumiehen edustamaa mieskuvaa. Tyhjät etiketit ovat Fazerin mukaan hätähuuto sen puolesta, että jo 50 000 nuorta on kadonnut eli syrjätytynyt. Tyhjillä etiketeillä varustettuja pusseja valmistetaan miljoona kappaletta. Samalla kampanja tuo näkyvyyttä Aseman Lapset ry:n vapaaehtoistoiminnalle.

Kampanjan kasvoina toimivat tubettaja Deata, artisti Hassan Maikal ja opiskelija Sandra Kurki.