Kaikki ongelmamme johtuvat siitä, että rakastamme ainutlaatuisuutta. Olisihan se nimittäin helppoa ventiloida kädenlämpöistä kopiostrategiaa ammattimaisen näköisiin freimeihin. Kirjoitella puoliksi kelattuja ajatuksen riekaleita presentaatioihin, väittää niitä ideoiksi ja pistää laskua perään.
Mutta ei. Täällä sitä painetaan hankalien työkavereiden kanssa duunia kainalot märkinä vuorokaudet läpeensä etsimässä oivalluksia, joita kukaan muu ei ole vielä oivaltanut ja jahtaamassa ajatuksia, joita kukaan muu ei ole vielä ajatellut.
Prosessi on aina sama: On asiakkaan antamaa hiljaista tietoa, toiveita, vanhaa lastia, uutta visiota. On läjä dataa. On kohderyhmähaastattelua ja trenditutkimusta. On strategista tavoitetta ja roadmappia. Siinä sitä sitten ollaan, tartutaan toiveikkaina dataan. Röökataan. Perataan, harjataan, pöyhitään. Keitetään kahvia. Huokaillaan. Hakataan päätä työpöydän reunaan. Tehdään merkintöjä. Pyyhitään pois. Aloitetaan taas alusta.
Kaikki tämä olisi arvotonta ja turhaa, ellemme rakastaisi sitä hetkeä, kun kaikki miljoona pientä reunaehtoa kietoutuu kirkkaaksi oivallukseksi, joka säkenöi kuin pallosalama. Kun yhtäkkiä kasvun esteet muuntuvat silmiemme edessä laakereiksi, jotka vauhdittavat bisneksen pyörien pyörimistä.
Silloin tilaamme samppanjaa ja juhlimme Hannele Laurin näköisten naisten ja Henry Saaren näköisten miesten kanssa aamuneljään asti. Sitten heräämme aamulla, menemme töihin ja aloitamme kaiken alusta, uusien haasteiden parissa.
Siinä meistä.
Let’s do some creative shit.
